K1:n syksyn näyttelyt avautuvat perjantaina 10.9.!

Susanna Majurin (1978–2020) retrospektiivinen näyttely Rakkaus kokoaa yhteen teoksia Majurin koko uran ajalta: esillä on sekä hänen tunnetuimpia töitään että harvoin nähtyjä varhaisteoksia. Keskeisiä elementtejä Majurin teoksissa ovat vesi, vahvat värit, pohjoinen luonto ja mallit, jotka esiintyivät lavastettujen tilanteiden hahmoina. Erityisesti vesi oli elementtinä Majurille läheinen ja hän tuli tunnetuksi sadunomaisista teoksista, jotka hän toteutti upottamalla valtavan taustakankaan uima-altaan pohjalle. Vesi voi hukuttaa tai viedä mukanaan, mutta sillä on myös kyky kannatella. Susanna Majurin teoksissa sen voi nähdä kuvastavan ihmisen tunteita, muistoja ja alitajuntaa.

Cecilia Vicuñan Songs to the Waters -näyttelyn keskiössä on on Vicuñan dokumentaarinen elokuva Kon Kon (2010), joka käsittelee vesistöjen yksityistämistä, luonnonvarojen tuhoamista, kuin myös nykyihmisen luontosuhteen katkeamista. Runoutta ja dokumenttia yhdistävä teos kertoo Aconcagua-joesta, joka laskee Andeilta Tyyneen valtamereen Conconin kaupungin läheisyydessä Chilessä. Vicuñan taiteellinen työskentely alkoi tämän joen äärellä 1960-luvulla.

Näyttelyyn ei myydä ennakkolippuja, eikä näyttely vierailun aikaa tarvitse varata etukäteen.

Cecilia Vicuña, Erased Spiral, 2009. Con cón, Chile. Kuva: James O’Hern.

 

 

KÄMP GALLERIA ♥ KESÄ

Astu lomatunnelmaan! Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Kämp Galleria kokoaa laadukkaan muodin, kulttuuriset elämykset ja kulinaristiset nautinnot kesän parhaimpaan pakettiin: kotimaiset ja kansainväliset muotibrändit, Suomen valokuvataiteen museo sekä monipuoliset kahvilat ja ravintolat tarjoavat ainutlaatuisen kesälomaelämyksen.

KÄMP GALLERIA ♥ HERKULLISET HETKET

Waffdaddy ja Gasm Café & Bar

Kämp Gallerian inspiroivasta kahvila- ja ravintolatarjonnasta löytyy paikan päällä valmistetut jäätelöt, täyteläiset gourmet-annokset ja tunnelmallinen rommibaari yli viidenkymmenen rommilaadun valikoimallaan.

Suussa sulavia herkkuja salaateista leivonnaisiin

Värikylläisiä annoksia tarjoava Gasm Café & Bar loihtii pääosin kotimaisista raaka-aineista valmistettuja ihanuuksia aamusta herkulliseen lounaaseen ja illan afters-menuun sekä brunsseihin. Vaihtoehtoina on myös useita vegaanisia ja gluteenittomia herkkuja.

Vohveleita unohtumattomilla makuelämyksillä

Waffdaddyn belgialaistyylisistä vohveleista löytyy sekä makeat että suolaiset suosikit jokaiselle. Tarjolla on myös herkullisia salaattiannoksia.

The Glass ja Strindberg

Lasillinen viiniä ja kasvispainotteista bistroruokaa

Elämyksellinen The Glass tarjoaa Pohjolan herkkuja sesongin parhaista lähellä tuotetuista raaka-aineista.

Laatukahveja nautiskelijalle

Klassisen tyylikkään Strindbergin suurista ikkunoista voi seurata Helsingin keskustan kesäistä ihmisvilinää ja nauttia mannermaisen kahvilan laajasta kahvi- ja teevalikoimasta suolaisia ja makeita herkkuja sekä upeaa viinivalikoimaa unohtamatta.

Haiku Sushi ja Jungle Juice Bar

Paikan päällä tai helposti mukaan

Haiku Sushin trendikäs sushibuffet on aito makumatka japanilaiseen keittiöön. Ravintolasta saa myös sushisetit mukaan vaikka kesäiselle piknikille puistossa.

Hedelmäistä energiaa kesään

Kesäpäivän nopeaa viilennystä saa Jungle Juice Barin värikylläisellä smoothie- ja mehutiskillä.

KÄMP GALLERIA ♥ MUOTI & DESIGN

Gant, Kapsteenska ja éN Hats

Kestävää ja kaunista laatua

Ensiluokkaisista materiaaleista ja tasokkaasta muodista vastaavat Kämp Gallerian vetovoimaiset brändit kuten mielikuvituksellisista printeistään tunnettu Klaus Haapaniemi & Co., käsin Helsingissä lierihattuja valmistava éN Hats sekä COS, Marimekko, My o My ja Nomen Nescio, lukuisia muita liikkeitä unohtamatta.

My o My Home ja Efva Attling

Kotimaista ja kansainvälistä muotoilua arvostavalle

Kämp Gallerian kello- ja korubrändejä edustavat Lindroos, Efva Attling ja Aseman Kello, joiden valikoimiin kuuluu kotimaisten ja kansainvälisten korumallistojen lisäksi käsintehtyjä sveitsiläisiä laatukelloja, parfyymeja, kristallituotteita sekä kultasepänalan palveluja. Monia kansainvälisiä brändejä saatavilla Suomessa ainoastaan Kämp Gallerian liikkeistä!

Houkuttelevia ihanuuksia kotiin löytyy My o My Home -myymälän valikoimasta ja ensiluokkaista luonnonkosmetiikkaa Jolie Beauty Shopista. Laadukkaita laukkuja, kenkiä ja muita asusteita myy monipuolinen ja Suomen ainoa & Other Stories.

Stanley Kubrick for Look Magazine. Columbia University. 1948. Museum of the City of New York. The LOOK Collection. X2011.4.10365.235. Gift of Cowles Magazines, Inc., 1961. Used with permission of SK Film Archives and Museum of the City of New York.

KÄMP GALLERIA ♥ STANLEY KUBRICK

Aikansa ilmiömäinen visionääri. Kämp Galleriassa sijaitseva Suomen valokuvataiteen museo K1 esittelee kesän näyttelyssään lehtikuvaajana uransa aloittaneen Stanley Kubrickin varhaisten vuosien tuotantoa. Näyttely tarjoaa kurkistuksen myöhemmässä vaiheessa elokuvaohjaajaksi päätyneen Kubrickin visuaaliseen maailmaan ja 1940-luvun sodanjälkeiseen Amerikkaan.

Kesän toisessa näyttelyssä K1 esittää kuvaaja-dokumentaristi Uwa Iduozeen valokuvia, joissa Iduozee pyrkii kertomaan tarinoita, jotka usein jäävät valtamedioissa vähälle huomiolle.

Kesän näyttelyt 29.8. asti, katso aukiolot ja pääsymaksut täältä.

 

Tutustu upeisiin Kämp Gallerian liikkeisiin täällä ja herkulliseen ravintola- ja kahvilatarjontaan täällä.

KÄMP GALLERIA ♥ KESÄ

K1 avaa kevään Kubrickin ja Iduozeen näyttelyillä 30.4.

Tervetuloa takaisin kulttuurin pariin! Museo on huolehtinut järjestelyistä, jotta vieraileminen olisi vallitsevissa olosuhteissakin turvallista ja miellyttävää.

Stanley Kubrick: valokuvaaja.

Elokuvaohjaaja Stanley Kubrickin elokuville tunnusomaista on näyttävä, unenomainen ja epätavallinen visuaalisuus. Tämä tyyli teki Kubrickista yhden maailman tunnetuimmista ohjaajista, ja se on hyvin nähtävissä hänen suosituimmissa elokuvissaan, kuten Tohtori Outolempi, 2001: Avaruusseikkailu ja Kellopeliappelsiini. Harva tietää, että Kubrick aloitti työnsä lehtikuvaajana. Juuri nuo vuodet valokuvauksen parissa auttoivat häntä hiomaan omaa tyyliään ja valmistelivat Kubrickia elokuvaohjaajan uraan. Näyttely Kubrickin varhaisvuosien lehtikuvista tarjoaa kurkistuksen paitsi ohjaajan uskomattomaan visuaaliseen maailmaan, myös 1940-luvun sodanjälkeiseen Amerikkaan.

Uwa Iduozee: Blind Spot(s).

Näyttelyssä on esillä valokuvia, jotka Uwa Iduozee on kuvannut Yhdysvalloissa vuonna 2020. Vuotta leimasivat yhtäältä pandemian aiheuttama katastrofitila ja toisaalta syvät jännitteet, jotka huipentuivat presidentinvaalien lisäksi Black Lives Matter -liikkeen nostattamiin rasisminvastaisiin protesteihin. Protestikuvastoa hallitsivat valokuvat konflikteista, joissa rasismia vastustavat mielenosoittajat olivat vastakkain vuoroin poliisin ja vuoroin äärioikeiston edustajien kanssa. Yhteenottoja korostava kuvasto on kuitenkin vain kapea kuva siitä, mistä liikkeessä on kyse. Tapahtumien uutisointi on Suomessakin keskittynyt konfliktikuvastoon, joka vahvistaa kahtiajaon tarinaa.

Lue lisää näyttelyistä >
https://www.valokuvataiteenmuseo.fi/fi/nayttelyt/tulevat

Valokuvataiteen museo K1, Kämp Galleria, Mikonkatu 1, Helsinki
Avoinna ma-pe 11–20 ja la-su 11–18