RIMOWA

RIMOWA matkalaukkujen tarina alkoi jo 120 vuotta sitten. Ensimmäisiä alumiinisia matkalaukkuja aloitettiin valmistamaan 1937. Kestävä ja kevyt materiaali oli jo silloin yksi toiminnan avaintekijä upean erottuvan designin lisäksi. Alumiinisiin matkalaukkuihin tuli 1950 luvulla tunnistettava ura, jonka inspiraation takana oli tuon ajan lentokoneet ja ilmailu. Sama tunnistettava ura näkyy myös myöhemmin markkinoille tulleissa maailman ensimmäisissä erityisen kevyissä polykarbonaattilaukuissa.

RIMOWA matkalaukuissa käsityö kohtaa high-techin. RIMOWA laukut pitävät sisällään yli 120 teknistä patenttia, joiden erinomaisuus selviää laukun omistajalle käytössä. Kaikki RIMOWA matkalaukut tehdään edelleen Euroopassa ja alumiiniset vieläpä siellä mistä kaikki alkoi, Kölnissä.

Uusi omistaja, LVMH – luksuskonserni, on vienyt RIMOWA brandiä yhä voimakkaammin samaan suuntaan, kuin omistamiaan muita high-end fashion brandejään (Louis Vuitton, Fendi, Celine, Givenchy jne.). RIMOWA ei ole siis pelkkä matkalaukku vaan se on funktionaalinen luksustuote, josta tulee omistajalleen pitkän aikavälin kumppani.

RIMOWA HELSINKI sijaitsee Kämp Gallerian Pohjoisesplandin sisäänkäynnin välittömässä yhteydessä. Saat samasta osoitteesta kaikki RIMOWA valikoiman alumiiniset ja polykarbonaattimallistot ainoana Suomessa.

1. kerros

Puh. 09 424 68 260