ÉN HATS – MODERNIA MUOTOILUA SATEENKAAREN KAIKISSA SÄVYISSÄ

Kotimainen éN Hats valmistaa kauniita unisex lierihattuja studiollaan Helsingin Korkeavuorenkadulla. Yrityksen perustajat Hanna Sarén ja Jussi Tiilikka ihastuivat lierihattuihin New Yorkissa ja niiden valmistus on vienyt täysin mukanaan.

én Hats - kuva liikkeestä

Hanna Sarénin ja Jussi Tiilikan vuonna 2018 perustama éN Hats on löytynyt Kämp Galleriasta perustamisvuodestaan saakka. Brändin myymälä on kuin taideteos – Kämp Gallerian toiseen kerrokseen noustessa silmien eteen avautuu uskomaton värien kirjo, joka saa ohikulkijoissa aikaan ihastuneita henkäyksiä.

éN Hats -brändin perustajat Sarén ja Tiilikka ovat niin aviopari kuin pitkän kaavan työparikin – he ovat tehneet töitä yhdessä jo parikymmentä vuotta ja suunnitelleet vuosien varrella moderneja vaatemallistoja, laukkuja ja kenkiä sekä naisille, miehille että lapsillekin. Heidän suunnittelemia tuotteitaan on myyty ympäri maailman arvostetuissa muotiputiikeissa, tavarataloissa ja lifestylekonseptikaupoissa.

Ajatus éN Hatsin perustamisesta laitettiin ajatuksen tasolla vireille jo vuoden 2016 alussa, jolloin Sarén ja Tiilikka asuivat hetken aikaa New Yorkissa, huomasivat katukuvassa näkyvän paljon erilaisia hattuja ja kiinnostuivat niiden suunnittelusta.

“Hattu oli siihen aikaan meille kahdelle uusi tuote. Erityisesti Hanna koki hatut mielenkiintoisena suunnittelukohteena ja siitä se sitten lähti”, Tiilikka muistelee.

Sarén ja Tiilikka aloittivat suunnitteluprosessin jo heti samana vuonna ja laadukkaat tuotteet ottivat tuulta alleen nopeasti, sillä ensimmäiset hatut pääsivät kauppoihin myyntiin jo hyvin pian prosessin aloittamisen jälkeen. Menestyksessään alun innoittamana Sarén lähti Aasiaan esittelemään mallistoa ja vierailu poiki juttuja Kiinan Vogueen, Marie Claireen, CQ:n sekä Harper’s Bazaariin. Reissu oli kuin viimeinen sinetti, jonka jälkeen kaksikko päätti keskittyä täysin hattubrändinsä rakentamiseen. Vuonna 2017 éN Hats -tavaramerkki rekisteröitiinkin ja vuonna 2018 yrityksen verkkokauppa sekä kivijalkamyymälä Kämp Galleriassa avattiin.

Klassiset hatut kestävät aikaa

éN Hats on vastuullinen, kestävän kehityksen lähettiläs: hattujen valmistuksessa käytetään ainoastaan vesihöyryä ja materiaaleiksi on valittu luonnonmateriaalit huopa ja olki. Tämän lisäksi yritys on kotimainen, sillä hatut valmistetaan alusta loppuun Helsingissä Korkeavuodenkadulla sijaitsevalla éN Hats –studiolla ja brändin hatuilla on Avainlippu-tunnus.

“Hatut tehdään asiakkaille ihan tuossa tuokiossa ja verkkokaupasta tilatessa ne valmistetaan tilauksesta”, Sarén kertoo.

éN Hatsin laadukkaat materiaalit ja ajattomat mallit toimivat vuodesta toiseen: vuonna 2018 suunnitellut perusmallit löytyvät valikoimasta edelleen. Sarén kertookin, että Fedora Curvy sekä Round Curvy –malliset hatut ovat heidän kaikkien aikojen suosituimpia tuotteitaan ja ne ovatkin myös ne aivan ensimmäiset mallit, jotka jo heti alkuvaiheessa suunniteltiin.

Matkan varrella on tullut myös uusia designeja ja Tiilikka toteaakin, että vaikka hattujen materiaalit ovat kovin klassiset, niin suunnitteluvaiheessa, hattujen muotokieltä sekä värejä miettiessä, on tilaa uusille tuulahduksille.

”Työskentelen värien kanssa ja värimaailmojen suunnittelun parissa paljon. Haluamme tuoda asiakkaille uusia sykähdyttäviä hurmaantumisen tunnetiloja ja vapaasukellusta värien maagiseen maailmaan lippulaivamyymälämme visuaalisessa ilmeessä ja toteutuksessa. Olemme vastavoima, joka tarjoaa asiakkaille vaihtoehtoja. Mallistomme perustuu klassisiin lierihattumalleihin, mutta niissä näkyy designerin moderni muotokieli, joka on rakennettu vallitsevaan muotiin, ja tuleviin trendeihin. Tämän lisäksi värimaailma on kuratoitu harkiten klassisiin, maanläheisiin ja kirkkaisiin väreihin jotta ne sopivat monipuolisesti eri tyyleihin sekä päivän moodeihin”, Sarén kertoo.

Visuaalisesti näyttävä myymälä ihastuttaa Kämp Galleriassa

Kämp Gallerian tiloissa éN Hats on viihtynyt ihan alusta saakka – jo marraskuusta 2018. éN Hats -myymälä sijaitsee Kämp Gallerian toisessa kerroksessa. Myymälä on visuaalisesti upea, hatut ovat seinillä kauniisti riveittäin ja värien kirjo on esitelty inpiroivasti, luoden wow-efektin. Sarén toteaakin, että myymälästä otetaan asiakkaiden ja ohikulkijoiden toimesta kuvia sosiaaliseen mediaan todella paljon.

KETKÄ?

  • Hanna Sarén, suunnittelija & Jussi Tiilikka, suunnittelija
  • éN Hats -brändin perustajat
  • Luonnonperäiset materiaalit, modernit hatut ja kotimainen valmistus vuodesta 2018
  • Liiketila Kämp Gallerian toisessa kerroksessa, osoitteessa Pohjoisesplanadi 33, Helsinki
    https://enhats.com

 

Tilaa BRANDS & TRENDS -uutiskirje

    Nimi (*)

    * Kauppakeskus saa säilyttää tietojani markkinointirekisterissään tarjousten ja uutisten lähetystä varten.

    Tietosuojaseloste