Vastuullinen design kestää aikaa

Kestävä muoti ja vastuullinen kuluttaminen ovat olleet kasvava trendi jo joitakin vuosia. Ekologisuudesta, eettisyydestä ja laadukkaista materiaaleista ollaan valmiita maksamaan, sillä vastuullinen ostos on usein loppuelämän sijoitus.

Kämp Galleriassa yhä useammat liikkeet tarjoavat huolto- ja korjauspalveluja tuotteilleen niiden eliniän pidentämiseksi. Kestävyys ja vastuullisuus ovat arvovalintoja, jotka näkyvät tuotannosta jälkihoitoon.

Laadukkaita luonnonmateriaaleja & jatkuvaa huolenpitoa

Arelan neuleiden tuotannossa käytetään luonnonmateriaaleja, kuten kashmirvillaa, merinovillaa, puuvillaa ja pellavaa sekä keskitytään vastaamaan tarpeeseen pienemmillä tuotantoerillä. Neuleet neulotaan muotoon, joten valmistusvaiheessa ei tule juuri ylijäämää. Se vähä, mitä tulee, hyödynnetään samalla tehtaalla tyynyjen täytteenä.

Neuleenhuoltopalvelun lisäksi Arelan For Good -konsepti ottaa vastuun tuotteen koko elinkaaresta: kaikki kiertoon tuodut Arelan villatuotteet hyödynnetään uusiotuotteisiin tai paikkamateriaaleina second hand- tuotteissa. Soveltuvia villakappaleita puretaan vaikkapa langoiksi asti, eikä mikään päädy jätteeksi. Kuluttaminen voidaan kokea vastuullisena myös silloin, kun ostetun tuotteen elinikää voidaan jatkaa.

“Care service -vaatehuoltopalvelumme on meille tärkeä asia, joka on jatkuvassa kehityksessä. Haluamme pois siitä ajatuksesta, että aina luodaan uusia mallistoja. Neuleistamme halutaan tehdä aikaa kestäviä ja hyvänä esimerkkinä kiertotalousajattelustamme on Unimaski-tuote, joka tehdään kierrätetyistä kashmirvaatteista. Ihmiset arvostavat ekologisesti kestäviä materiaaleja ja ovat kiinnostuneet tarjoamistamme lisäpalveluista”, kertoo Arelan myymäläpäällikkö Aija Hannula.

Lue lisää Arelan huoltopalveluista

Käsityötä ja kestävää muotoilua

Rimowan laukut tunnetaan ja tunnistetaan. Rimowan brändi pohjautuu kestävään muotoiluun ja luonnonvarojen kunnioittamiseen. Yrityksen liikeideana on luoda loppuelämän laukkuja, joita voidaan jättää perinnöksi myös seuraaville sukupolville. Laukut valmistetaan Euroopassa käsityönä ja materiaalivalinnat puhuvat kestävän kulutuksen puolesta: laukuissa käytetty polykarbonaatti on iskunkestävää ja alumiini kestää matkasta toiseen.

“Laadukkailla laukuillamme on viiden vuoden maailmanlaajuinen takuu. Asiakas voi huollattaa tai korjauttaa laukkunsa kaikissa Rimowan After Service -toimipaikoissa ja korjaamme myös takuuajan jälkeen ilmenneet vauriot edullisesti. Kämp Galleriassa sijaitseva Rimowan myymälä After Service -huoltoineen on ainoa koko Pohjoismaissa ja meille saapuu asiakkaita läheltä ja kaukaa. Asiakkaasta välittäminen on osa Rimowaa”, sanoo Rimowan Shop Manager Maj-Britt Nordensved.

Lue lisää Rimowan huoltopalveluista

Kestävyys ohjaa kaikkea tekemistä

Terhi Pölkillä vastuullisuus, kestävät tuotteet ja eettiset työolot ovat itsestäänselvyys. Kengät on valmistettu jo seitsemän vuoden ajan portugalilaistehtaassa, johon Terhi on henkilökohtaisesti yhteydessä lähes päivittäin. Mallistot suunnitellaan yhteistyössä valmistajan kanssa, jotta asiakkaille saadaan tarjottua parasta.

Myymälän tarjontaan kuuluu kenkien pohjituspalvelu, ja tarvittaessa asiakkaan kengät toimitetaan luottosuutarille edulliseen hintaan. Kalenterissa on myös säännöllisesti kenkienhoitotilaisuuksia, joissa ammattilaiset kertovat kenkien säänkestävästä huollosta ja kenkien elinkaarta pidentävistä hoitorutiineista.

“Kestävyys ohjaa kaikkea tekemistämme ja käytämme innovatiivisesti uusia, eettisiä ja ekologisia materiaaleja kengissämme. Mallistostamme löytyy mm. kierrätysvillasta tehdyt lenkkarit, joissa on luonnonkumipohja ja joissa on osittain käytetty kierrätettyjä kahvinpuruja. Sama lenkkari on myös kesämallistossa luomupuuvillapäällisellä. Kengissä käytetään kasviparkittua nahkaa, joka tekee värjäys- ja parkitsemisprosessista ympäristöystävällisemmän kuin kromiparkitsemisessa. Painotamme jo myyntivaiheessa kenkien jatkuvan hoidon merkitystä, jotta kengistä tulisi asiakkaillemme pitkäikäiset ja yhtä tärkeät kuin meille”, kertoo Terhi Pölkin Store Manager Tia Lagus.

Lue lisää Terhi Pölkin vastuullisuusfilosofiasta

Laadukkaita tuotteita & pysyviä mallistoja

Kapteenskan valikoima koostuu perinteikkäistä laatumerkeistä, joista monella on takanaan yli satavuotinen historia. Esimerkiksi viime vuonna 125-vuotisjuhlaansa viettävä Barbour on ollut valikoimissa alusta saakka.

“Jo 80-luvulta lähtien olemme kiinnittäneet huomiota laadukkaisiin tuotteisiin ja pysyviin mallistoihin niin sanottujen kertakäyttötuotteiden sijaan. Olemme olleet sen suhteen etulinjassa Suomessa”, toteaa Kapteenskan toimitusjohtaja Janne Haavisto.

Huippulaadukkaista öljykangastakeistaan tunnetun klassikkomerkin edustukseen kuuluu olennaisena osana myös pitkälle viety asiakaspalvelu – takin voi tuoda Kapteenskaan huollettavaksi ja korjattavaksi tai hakea tarvikkeet omatoimiseen huoltoon. Hyvin pidetty takki on parhaassa tapauksessa elinikäinen kumppani. 

Lisätietoa Kapteenskan huoltopalveluista

(Kuvat: Terhi Pölkki ja Arela)

 

Staycation – turistina kotikulmilla

Moni kaipaa irtiottoa arjen kiireestä ja rutiineista. Hotelliyö naapurikorttelissa voi olla unohtumaton elämys!

Niin kutsutut staycation-minilomat ovat olleet kasvava ilmiö jo muutaman vuoden ajan – miksi lähteä kaukomaille, kun lähiympäristöstäkin voi löytää sykähdyttäviä elämyksiä?

“Miniloma tarjoaa ennen kaikkea helppoutta ja irtautumista hektisestä arjesta. Moni ruuhkavuosia elävä haluaa esimerkiksi viikonloppuna tai lomalla istahtaa valmiiseen pöytään. Staycation on laatuaikaa arjessa ja juhlassa”, kiteyttää GLO Hotel Kluuvin johtaja Jenni Javanainen.  

Staycationin vetovoima on huomattu myös Helsingin ikonisimmassa hotellissa, vuonna 1887 perustetussa Hotel Kämpissä

“Elämys syntyy siitä, että vieraat tulevat osaksi ainutlaatuisen talon tarinaa ja historiaa. Kun kirjaudut sisään, sinua hemmotellaan täydellisesti kotiinlähtöön saakka. Kaikki löytyy saman katon alta kuntosalista ja spasta ravintoloihin – jopa shoppailemaan pääsee sisäkautta. Baarin ja Brasserien kansainvälinen tunnelma nostaa hetkessä normiarjen yläpuolelle”, pohtii Hotel Kämpin johtaja Tuomas Liewendahl.

Koronakevään ja -kesän matkustusrajoitteista johtuen moni on katsellut kotimaan – jopa kotikaupungin – tarjontaa tänä vuonna uusin silmin. Hotelleissa kriisi käännettiin nopeasti mahdollisuudeksi: GLO Hotel Kluuvissa lanseerattiin toukokuussa äitiejä hemmotteleva Momcation, ja Kämpin staycation-pakettiin kuului mm. limusiinikuljetus ja kodin siivous.  

“Halusimme tarjota elämyksen, joka antaa energiaa ja positiivisuutta. Siivouspalvelun kautta hyvä kokemus ulottuu kotiin saakka”, Liewendahl kertoo.

Yhteistyö muiden palveluntarjoajien kanssa on osoittautunut onnistuneeksi ratkaisuksi myös GLO Hotel Kluuvissa, jonka valikoimista löytyy mm. Korkeasaari-paketteja lapsiperheille, Muru- ja Pastis-illallispaketteja pariskunnille sekä Lush-hemmottelua omaa rauhaa kaipaaville.

“Kumppanuuksien merkitys konkretisoitui keväällä. Poikkeustilanteessa voimat kannattaa yhdistää”, Javanainen toteaa.

Hotel Kämp, GLO Hotel Kluuvi ja Kämp Galleria ovat seinänaapureita  – tervetuloa kaupungin tyylikkäimpään kortteliin!

Kuva: Hotel Kämp

Tutustu Hotel Kämpin majoituspaketteihin ja etuihin

Katso GLO Hotel Kluuvin hemmottelupaketit

Uusi ravintola Waffdaddy on avautunut

Henri Heinosen ja Arto Rastaan perustama Waffdaddy on avannut Kämp Gallerian 2.kerroksessa!

Kun kotimaisista raaka-aineista valmistettu gluteeniton vohvelitaikina kohtaa tulikuuman valurautaisen vohveliraudan on lopputuloksena ihania belgialaistyylisiä vohveleita, jotka hunnutetaan grillin kautta pyöräytetyillä kasviksilla, kaloilla ja lihalla. Kokonaisuus aateloidaan parhaimmilla kastikkeilla ja viimeistellään ripauksella rakkautta.

 

Taavi Mäkelä x Mannisto: HIISI Garden Roomissa

TAAVI MÄKELÄ X MANNISTO: HIISI
4.12.–31.12.2020
Garden Room

Taiteilija Taavi Mäkelän ja vaatemerkki Manniston HIISI-malliston aarteita myyvä joulupuoti avautuu Garden Roomissa 4. joulukuuta. Duon moderni näkemys kulttuuriperinnön hienouksista ilmenee näyttävissä koruissa, patchworktyövaatteissa sekä puutaideteoksissa. Aiheena tuotteissa on itämerensuomalainen mytologia ja sen pohjalta Mäkelän suunnittelemat kuosit.

Huippusuosittu Xmas Garage on auki!

Suosittu Xmas Garage on avautunut Kämp Gallerian 2. kerrokseen!

Uniikki Xmas Garage on My o Myn pyörittämä jouluinen kimppakauppa, jossa on mukana kymmenien yrityksen lahjaideoita. Xmas Garagen valikoimassa on mm. joulukoristeita ja -kortteja, leluja, herkkuja, kirjoja, koruja ja muuta designia. Tämä on jo seitsemäs kerta, kun Xmas Garage avautui Helsingin ydinkeskustaan ja inspiroi joulun fiilikseen. Kämp Gallerian lisäksi Xmas Garage avautuu Kolmen Sepän patsaalle.

Mukana Xmas Garagessa mm.

  • Aida impact, Ainoa, Annan Suklaatehdas, Annukka Mäkijärvi, Arctic Power Berries, Aula Kustannus
  • Bali the Dog, Biskop Hides, Bluebaum, Butoni Design
  • Chilly’s Bottles, Chjoko, Come to Finland, Costo, Cozy Publishing
  • Dashing Diva, Desico, Design by Ilona
  • Elma B., Etana Editions
  • Fat Cloth, Flow Bake, Foamie, Formal Friday, Frank Body
  • Gauhar, Glitternisti, Glittershop, Globrand, Good Life Coffee
  • Halo, Hanna Konola, Hanna Saari, Heidi Valkola, Helmi Sirola, Helsingin kaupunginmuseo, Hetzukoto, House of Lashes
  • Ilone, Into Kustannus, Invisibobble, Izipizi
  • Jambon
  • Kaare Living, Katri Niskanen, Kauniste, Kaurilan Sauna, Kaverini, Keep It Clean, Kehvola, Kepardi Company, Kn Collection, Knomo, Kocostar, Kokori, Konjac Sponge, Kuviokioski, Kyrö Distillery
  • La.kiva, Lakrids by Bülow, Lapuan Kankurit, LastSwab, LastTissue, Le Blanc Gabriella, Lexon, Lil Plot, Lillan Helsinki, Linda Toye, Little Things, Littlebitdesign, Lumi, Luonkos, Luoto Cosmetics, Luxie
  • Maanantaimalli, Made by Choice, MakeupEraser, Malia, Mettä, Mifuko, Miiko, Mini Kustannus, Mitalihenkarit, Moiko, MunKaa, My o My
  • NBI Nordic Beauty Import, Nest Factory, Nide, Nina Pirhonen, NL Import, Nordic Honey, Nuppu Print Company, Nystad Sauna Company
  • Omenasieppari, Osmia
  • Paper Shop, Pelago, Piia Keto, Pirhonen Nina, Plywood Print, Poikain Parhaat, Polka Paper, PopSockets, Proloque, Pure97
  • Saana & Olli, Saara Ruskola, Sarianna Niskala, Sees Company, Sievä, Signed, Stojo, Story, StyleDry, Support Your Local
  • T to E, Tammi, Teemu Järvi Illustrations, The Eye studio, Titi Madam, Tonymoly, Treaclemoon
  • Unique Design by Maria
  • V’lody, Verso, Vestiarium
  • Wildkind Kids, Woolberg, WSOY
  • YCM, Yozen Design

Tervetuloa!

Koe muotoilija Tero Kuitusen jouluinstallaatio!

Kämp Gallerian tämän vuoden jouluinstallaation on tehnyt muotoilija Tero Kuitunen.

Tero inspiroituu muotoilun ja taiteen rajapinnasta, huumorista sekä yllättävistä tapahtumista. Työnsä kautta Tero haluaa koskettaa ihmisiä. Teoksissaan hän yhdistää erilaisia haptisia materiaaleja, ja ne jättävät tilaa myös näkymättömälle ja yllätyksellisyydelle.

Kämp Gallerian teos on saanut inspiraationsa espanjalaisista katujuhlista – teoksissa yhdistyy sekä värit ja liike. Kämp Galleria kutsuu joka vuosi nuoren suunnittelijan tai taiteilijan luomaan jouluisen tilallisen installaation asiakkaita ilahduttamaan.

Voit ihailla muotoilija Tero Kuitusen tekemää jouluista tilainstallaatiota Kämp Gallerian 1. ja 2. kerroksessa pe 13.11. alkaen.

Vallilan joulu x Erwin Latimer & Howard Smith

Vallilan joulukauppa myy uniikkiteoksia 92-vuotiaan Howard Smitihin tuotannosta 1960-luvulta tähän päivään yhdessä Vallilan joulumalliston kanssa. Vuoden nuoren suunnittelijan, Ervin Latimerin kuratoimana esillä on Smithin keramiikkaa, piirustuksia ja veistoksia. Latimer on suunnitellut Smithin tuotannosta ja Vallilan tuotteista kauppaan myös joulukattauksen. Tervetuloa!

”Howard Smithin tuotanto on uskomattoman laaja. Hän työskentelee monen eri median parissa ja eri materiaaleilla. Hänen kädenjälkensä näkyy Vallilassa paitsi printeissä, myös mm. Vallilan logossa. Smithin töistä välittyy elämänilo.” Latimer toteaa “On ilo tuoda Smithin taidetta Fiskarsista pääkaupunkiseudulle nuoremman sukupolven ja kaupunkilaisten tietoisuuteen ja saataville – ja tietenkin joulupukin konttiin.”

Vuoden nuori suunnittelija Ervin Latimer ja Howard Smith tutustuivat Latimerin tehdessä Smithin ylijäämäkankaista 2ndCycle mallistoa Vallilalle aiemmin tänä syksynä. Mallisto myytiin hetkessä loppuun. Smith oli Suomen ensimmäisiä afrikkalais-amerikkalaisia taiteilijoita ja teki pitkän uran Vallilalla suunnitellen mm. yli 200 printtiä. 32-vuotias Ervin Latimer on Vuoden nuori suunnittelija 2020. Aalto-yliopistosta taiteen maisteriksi valmistuva Latimer on tehnyt kansainvälisen uran mm. 1017 Alyx 9SM:llä Italiassa ja Heliot Emil -vaatemerkillä Tanskassa. Hän työskentelee toimituspäällikkönä Ruskeat Tytöt Mediassa.

Vallilan joulukaupasta löytyy Smithin taiteen lisäksi Vallilan tekstiilejä ja kodintuotteita joulupöydän kattaukseen sekä parhaat pehmeät ja kovat paketit pukin konttiin.

Vallilan joulukauppa 13.11.-31.12.2020
Avoinna ma-pe 11-19, la 10-17, su kiinni
Kämp Galleria, 1. kerros, Pohjois Esplanadi 33, Helsinki

Muotoilu menestystekijänä

Laadukas suunnittelu on investointi hyvään elämään, uskoo Helsingin designjohtaja Hanna Harris.

Kaksi päivää ennen koronakriisin puhkeamista Helsingin designjohtajana aloittanut Hanna Harris on viimeisen puolen vuoden aikana tutustunut 40 000 ihmisen organisaatioon kotikonttorilta käsin sekä pohtinut, kuinka kaupunki voi kehittää omia prosessejaan ja kaupunkilaisille tarjottavia palveluita muotoilun avulla. Aiemmin mm. Helsinki Design Weekin ja Suomen Lontoon-instituutin ohjelmajohtajana toiminut kaupunkitutkija on suurten kysymysten äärellä.

“Muotoilu ja arkkitehtuuri ovat yhä keskeisemmässä roolissa, kun ratkotaan maailman suuria ongelmia, kuten ilmastokriisiä, mutta niillä on olennainen osa myös pienemmässä mittakaavassa: arjen sujuvuudessa ja kaupungin houkuttelevuudessa matkakohteena. Mitä paremmat edellytykset asumiseen ja viihtymiseen kaupunki tarjoaa, sitä vetovoimaisempi se on”, Harris toteaa.

Strategista kilpailuetua hyvästä suunnittelusta

Helsinki on ensimmäisiä kaupunkeja, jotka ovat panostaneet muotoiluun strategisella tasolla. Hyvänä esimerkkinä toimii vuoden 2018 lopulla avautunut keskustakirjasto Oodi.

“Kaupunki on tehnyt uraauurtavaa työtä julkisella sektorilla. Oodissa yhdistyy mieletön arkkitehtuuri, palvelumuotoilu ja suomalaisen kirjastolaitoksen hienous. Se on nostanut kirjaston käyttäjämääriä koko Helsingissä ja herättänyt ansaitusti kiinnostusta myös ulkomailla”, Oodin kansainvälisessä lanseerauksessa mukana ollut Harris toteaa.

Seuraava tärkeä panostus voi olla Eteläsatamaan suunniteltava arkkitehtuuri- ja designmuseo, jolle hallitus myönsi lisätalousarviossaan kesäkuussa 60 miljoonaa euroa. Uudesta museosta kaavaillaan helposti saavutettavaa kansalaisten kohtauspaikkaa, jossa suomalainen arkkitehtuuri ja muotoilu pääsevät vihdoin esille ansaitsemassaan miljöössä.

“Museolle on selkeä tilaus. Muotoiluun ja arkkitehtuuriin keskittynyt instituutio koskettaa aidosti meitä kaikkia ja kasvattaa arvostusta lähiympäristöön. Mikä voisi tässä ajassa olla tärkeämpää, kuin tarkastella, miten maailma rakentuu?”

Sijaa suomalaiselle muotoilulle

Maailmalla suomalainen arkkitehtuuri ja muotoilu tunnetaan edelleen suurista ikoneista, kuten Alvar Aallosta, mutta enenevässä määrin myös materiaali-innovaatioista ja uusista nimistä.

“Meillä on paljon vireää ja ajan hermolla olevaa nykysuunnittelua, josta ollaan kiinnostuneita monella alalla. Viime vuosina esimerkiksi suomalaiset vaatesuunnittelijat ovat napsineet palkintoja ja heidät revitään koulun penkiltä töihin isoihin muotitaloihin. Uusi Helsingin arkkitehtuuri Oodista Amos Rexiin ja Löylyyn ihastuttaa. Yhdistävänä tekijänä uuden polven suunnittelijoissa näkisin ehkä sen, että he haluavat luoda hyvää elämää ja arkea vastuullisten valintojen kautta”, Harris pohtii.

Suomalainen muotoilu näkyy yhä selvemmin myös Helsingin katukuvassa. Helsingin designpääkaupunkivuosi 2012 teki muotoilusta yhteiskunnallisesti merkittävän puheenaiheen, ja moneen kaupunginosaan sijoittuva luovien toimijoiden keskittymä Design District Helsinki on vahvistanut Helsingin roolia muotoilukaupunkina jo 15 vuoden ajan.

Vuosittainen Helsinki Design Week – johon myös myyntitapahtuma Design Market kuuluu – tuo kotimaisen suunnittelun suuren yleisön ulottuville helposti lähestyttävässä muodossa. Samalla asialla on vuonna 2018 Kämp Gallerian toiseen kerrokseen avattu Kämp Garden, joka kokoaa suomalaisen ja skandinaavisen suunnittelun kiinnostavimmat nimet saman katon alle.

“Uskon, että kokonaisvaltainen brändikokemus, räätälöity palvelu ja harkittu konsepti ovat asioita, jotka kannattelevat kivijalkakauppaa. Tarvitsemme paikkoja, joissa voi inspiroitua ja kokea jotain henkilökohtaista”, Harris toteaa.

Hyvä suunnittelu kuuluu kaikille

Seuraavan vuosikymmenen aikana Harris haluaisi nähdä arkkitehtuurin ja muotoilun arvostuksen sekä käyttäjälähtöisen suunnittelun edelleen kasvavan.

“Kiinnostava arkkitehtuuri, monimuotoinen designskene, kunnianhimoiset hiilineutraalisuustavoitteet – Helsingissä on hirveästi hyviä elementtejä, joita haluan vahvistaa ja kehittää. Toivon, että Helsinki on jatkossakin paikka, jossa satsataan designiin ja otetaan kaupunkilaiset aidosti huomioon. Laadukas suunnittelu on investointi hyvään elämään.”

Henkilökuva: Hauska tutustua, Hanna Harris!

Helsingin designjohtaja rakastaa toritunnelmaa, merta ja muistikirjoja

 

Kuka olet?

Hanna Harris, Helsingin designjohtaja maaliskuusta 2020 alkaen.

Mistä tulet?

Olen toiminut mm. Helsinki Design Weekin ohjelmajohtajana, taide- ja kulttuuriohjelman johtajana Suomen Lontoon-instituutissa sekä toiminnanjohtajana arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfossa. Taustaltani olen kaupunkitutkija ja koulutukseltani valtiotieteen lisensiaatti. Minulla on opintoja myös Media Labista (nykyinen Aalto Media Lab).

Lempiesineesi arjessa?

Muistikirja ja kynä. Minulla on aina mukana Mujin mustekynä ja käsilaukkuun mahtuva vihko. Paperissa ei saa olla ruutuja tai viivoja; minulle tyhjä paperi toimii parhaiten. Muistikirja on minulle tärkeä ajattelun väline.

Lempipaikkasi Helsingissä?

  1. Hakaniemen tori ja halli. Halli on parhaillaan remontissa, mutta väistötila on toiminut hyvin. Pysähdyn hallilla mahdollisimman usein, kahville tai tekemään ruokaostoksia perheen kanssa. Kauppahalli- ja torimiljöössä tunnelma ja tarjonta kohtaavat.
  2. Meri. Lontoossa asuessani kaipasin kovasti merta. Itä-Helsingissä meri on aina lähellä, ja etenkin korona-aikaan rantakävelyt ovat olleet henkireikä. Uutelan ulkoilualue on mielettömän hieno, sieltä löytyy kaikkea avomerelle katsovista rannoista metsään.
  3. Urbaanit luontokeitaat, kuten Vuosaarenhuippu ja Juorumäen viljelypalsta Puotilassa. Täyttömäen päälle rakentuva Vuosaarenhuippu muistuttaa kasvistoltaan ja tunnelmaltaan tunturia tai karua saaristoa. Ensi kesänä virallisesti avautuvalta ulkoilualueelta on huikea näköala satamaan ja ympäri Helsinkiä. Viljelypalstalla on puolestaan ihanaa kasvattaa satoa ja jutella ihmisten kanssa.

Designtärpit 2020–2021

  • Kaupungintalon 50-vuotisjuhlasivusto ja virtuaaliset tutustumiskierrokset syksyllä 2020. Helsingin kaupungintalo täyttää lokakuussa 50 vuotta. Aarno Ruusuvuoren suunnitteleman rakennuksen yleisöltä suljettuihin sisätiloihin ja taideteoksiin pääsee tutustumaan virtuaalisesti asiantuntijoiden opastuksella. Teemoina ovat arkkitehtuuri, taide ja päätöksenteko.
  • Helsinki Biennaali 12.6.–26.9.2021. Koronan takia vuodella eteenpäin siirtyneessä kuvataidetapahtumassa ainutlaatuinen paikka ja taide kohtaavat, kun Helsingin saariston helmessä Vallisaaressa esitellään 40 nykytaiteen huippua sekä Suomesta että maailmalta.
  • Venetsian arkkitehtuuribiennaali 22.5.–21.11.2021. Suomen näyttely, New Standards, nostaa esiin jälleenrakennuskauden asuntopulan tarpeisiin perustetun Puutalo Oy:n tyyppitalot, joista kehittyi Suomen suurin arkkitehtuurivientituote. Taloja on vielä jäljellä mm. Helsingin Jollaksessa. Aikaa kestävä suunnittelu ja puurakentaminen ovat asioita, jotka ovat pinnalla myös tässä ajassa.

Kämp Gallerian AW2020 magazine on ilmestynyt, lue koko lehti täältä!

Kuvat: Vesa Kippola, Imagokuva

Kämp Gallerian AW20 magazine on julkaistu

Syyslehtemme teemana on tänä vuonna Helsinki kansainvälisesti kiinnostavana muotoilukaupunkina – elokuussa avautunut Valokuvataiteen museo K1 kytkee Kämp Gallerian entistä tiiviimmin osaksi Helsingin design- ja kulttuuritarjontaa. Lisäksi lehdessä näkyvät kauppakeskuksen korttelista löytyvät korkeatasoiset ravintola-, hotelli- ja spa-palvelut sekä tiedostava kuluttaminen ja laadukkaat tuotteet.

Pääjutussa sukelletaan muotoilun maailmaan Helsingin design-johtaja Hanna Harrisin johdolla, ja kestävän muodin kolumnistina vierailee Pupulandian Jenni Rotonen.

Palstatilaa saavat myös uudet ravintolat: valokuvataiteen museon yhteydessä sijaitseva bistrohenkinen The Glass ja keskusaukiolla urbaaneja nautintoja tarjoileva Gasm Cafe & Bar. Lue lisää lehdestä!

Vallila x Ervin Latimer: 2nd Cycle -mallisto julki

Vuoden nuori suunnittelija 2020 -kilpailun voittaja, 32-vuotias muotisuunnittelija Ervin Latimer aloittaa Vallilan 2nd Cycle -konseptin. Ervin Latimerin mallisto käsittää 92-vuotiaan Howard Smithin suunnittelemien Vallilan kankaiden ylijäämistä valmistetun numeroidun sarjan työtakkeja ja housuja sekä kasseja.

Vallila 2nd Cycle antaa uuden elämän Vallilan vanhoille verhoille ja kankaille nuorten suunnittelijoiden ja taiteilijoiden kanssa tehdyissä projekteissa. Projekteissa syntyneet tuotteet myydään Vallilan liikkeessä Kämp Galleriassa. Liikkeeseen voi tuoda ehjät ja puhtaat Vallilan verhot ja verhokangaspalat. Saat kierrätetystä verhosta hyvityksenä 25 % ostoetusetelin seuraavaa ostoasi varten. Voit tehdä ostoksesi missä tahansa Vallilan myymälässä tai Vallila.fi verkkokaupassa.

Kierrätystuotteet ovat saatavilla vain Vallila 2nd Cycle -pisteestä Helsingin Kämp Galleriasta.

Vallila 2nd Cycle, Kämp Gallerian 1. kerros
Avoinna ma-pe 11-19, la 10-17, su kiinni

Liike on auki vuoden loppuun saakka.

(Kuva Chris Vidal Tenomaa, malli Zakarie Ali)