Vuosi 2022 oli Kämp Gallerialle vahvan kasvun vuosi sekä myynnillisesti että kävijämäärällisesti

Vuosi 2022 oli hieno vuosi Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevalle kauppakeskus Kämp Gallerialle. Korkealaatuiset muoti- ja designliikkeet, huipputasoiset ravintolat sekä elämyksellinen valokuvataide luovat ostoskokemuksen, joka houkuttaa yhä useampia.

Kämp Gallerian vuoden 2022 kävijämäärä kasvoi 45 prosenttia vuoteen 2021 verrattuna. Lisääntynyt kävijämäärä korreloi myös myynnin kehityksen kanssa. Kokonaismyynti kasvoi 31 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

”Vuoden 2022 upea kehitys huipentui odotukset ylittäneeseen joulukauppaan. Joulukuussa keskuksemme kävijämäärät ja myynnit ylittivät jopa luvut ennen pandemiaa. Joulukuun kävijämäärä ylittyi kuudella ja myynti kahdeksalla prosentilla vuoteen 2019 verrattuna. On hienoa huomata, että laadukkaat tuotteet sekä elämyksellinen tarjonta saavat ihmiset edelleen liikkeelle – keskustassa on vetovoimaa. Vuokrausasteemme on tällä hetkellä 96 %. Kämp Galleriaa kehitetään jatkuvasti, uskomme vahvasti Helsingin keskustan tulevaisuuteen”, kertoo Kämp Gallerian kauppakeskuspäällikkö Tanja Pasanen.

Kämp Galleriaan avautui kaksi ainutlaatuista lippulaivamyymälää
Vuonna 2022 Kämp Gallerian uniikki muotitarjonta sai vahvistusta kahdesta uudesta toimijasta. Kauan odotettu ARKET avasi Suomessa ensimmäisen fyysisen myymälänsä Kämp Galleriaan marraskuussa. Naisten, miesten ja lasten muodin sekä laadukkaiden kodin sisustustuotteiden lisäksi yrityksen lippulaivamyymälästä löytyy myös oma kahvila, joka tarjoilee herkullisten kasvisannosten ja kauden leivonnaisten lisäksi laajan valikoiman luomuerikoiskahveja.

Filippa K palasi Kämp Galleriaan toukokuussa uudella lippulaivamyymälällään. Myymälä oli ensimmäinen maailmassa, joka toteutettiin brändin uudella konseptilla. Myymälä toimii jatkuvasti kehittyvänä elävänä galleriana. Laajan naisten sekä miesten vaatteiden ja asusteiden valikoiman lisäksi myymälässä esitellään brändin arvojen mukaisesti kuratoituja taideteoksia sekä valikoima vintage-huonekaluja.

”On ollut mahtavaa toivottaa ARKET ja Filippa K tervetulleeksi Kämp Galleriaan ja Helsingin keskustaan. Molempien liikkeiden ainutlaatuisen upeat lippulaivamyymälät täydentävät kauppakeskuksemme korkeatasoisten muotiliikkeiden sarjaa”, Tanja Pasanen sanoo.

Kämp Galleria kiittää kaikkia asiakkaita, vuokralaisia sekä kumppaneita erinomaisesta vuodesta 2022!

VAIN Pop-up Garden Roomissa 4.-11.2

VAIN on muotisuunnittelija Jimi Vainin perustama muotitalo, joka on tunnettu huomiota herättävistä yhteistyöprojekteista sekä tummanpuhuvasta suunnittelutyöstä. VAIN AW23 debyyttimallisto lanseerattiin tammikuussa 2023 Pitti Uomossa. Installaatio ja pop-up myymälä Kämp Garden Roomissa on avoinna 04.02-11.02.2023. Tilassa esillä myös aikaisempien projektien sisältöä.

VAIN Installaatio ja pop-up myymälä

Kämp Gallerian 2. kerros Garden Room
04.02-11.02.2023

Aukioloajat:
Ma-La 12-18
Su 12-17

Tutustu brändiin:
Instagram: @vain_official
Verkkosivut: https://www.jimivain.com

 

 

Tilaa Kämp Gallerian BRANDS & TRENDS -uutiskirje

    Nimi (*)

    * Kauppakeskus saa säilyttää tietojani markkinointirekisterissään tarjousten ja uutisten lähetystä varten.

    Tietosuojaseloste

    Kämp Galleriassa tapahtuu

    Kämp Gallerian tapahtumat tammi-helmikuussa 2023.

    Vaatekaapin lempeä konmaritus ja valmiiksi mietityt luottoasut helpottavat arkea

    Pysähdy tyylisi äärelle! Etukäteen suunnitellut asukokonaisuudet ja vaatekaapin lempeä konmaritus helpottavat arkea. Lue tyylireportteri Johanna Piispan vinkit hyvään asupäivään.

    Ota tavaksi vaatekaapin konmaritus

    Siististä vaatekaapista on helppo löytää etsimänsä. Siksi uuden sesongin tärkein rituaali on vaatteiden lempeä konmaritus: huolla neuleet, lankkaa kengät, suorista pinot ja varastoi kaikki vuodenaikaan kuulumaton. Varastossa huilaamassa olleet asut tuntuvat jälleen inspiroivilta, kun ne ovat olleet hetken piilossa.

    Mieti myös vaatekaapin järjestystä: pyhitä parhaat paikat eniten käytetyille vaatteille. Pidä hyllyt väljinä, jotta vaatteilla on tilaa hengittää ja niitä on helppo silmäillä.

    Suunnittele takuuvarmat asukokonaisuudet valmiiksi

    Barack Obamakin sen tietää: pukeutuminen on vaivatonta, kun vaihtoehtoja on vähän. Siksi hän valitsee joka aamu harmaan ja sinisen puvun väliltä. Saman ilmiön voi huomata matkustaessa: vähälläkin pärjää, kun on pakannut ajatuksen kanssa.

    Ajatusta voi soveltaa myös arkipukeutumiseen. Kun otat tavaksi suunnitella pari takuuvarmaa asukokonaisuutta sesongin alussa, huomaat samalla mitä kaapistasi puuttuu. Varaa sovitteluun yksi ilta ja lajittele uudet lempiyhdistelmäsi rekille valmiiksi asuiksi. Kun otat tyyleistä kuvat puhelimeen, ideat säilyvät tallessa vaikka järjestys vaihtuisi. Samalla tulet todennäköisesti keksineeksi myös sellaisia yhdistelmiä, jotka eivät olisi tulleet mieleen aamukiireessä.

    Tarkastele vaatteitasi uudesta näkökulmasta – Shop your closet

    Yhdistätkö vaatteita aina samalla tavalla? Kokeile entisen shoppailuriippuvaisen Eden Ashleyn lanseeraamaa 30 päivän Shop your closet -asuhaastetta. Se innoittaa tarkastelemaan omia tuttuja vaatteita uudesta vinkkelistä ja hyödyntämään niiden koko potentiaalin.

    Tyyli-inspiraatio voi löytyä myös somesta tai tv-sarjasta. Kaikkien mielipidettä ei kuitenkaan voi kuunnella: liian monta muusaa voi hämärtää oman tyylin rajat ja sekoittaa ajatuksia.

    Vaatteet omaa elämää varten

    Toimivassa arkityylissä itsensä tunteminen on tärkeää. Siksi ostoksilla kannattaa olla realisti. Oleellista on hankkia vaatteita itselleen eikä ihmiselle, joka haluaisi olla. Laatuun panostaminen palkitsee, sillä hyvät materiaalit kestävät käyttöä ja huoltoa ja tuntuvat hyvältä päällä.

    Vaatteiden yhdisteltävyys taas paranee, kun perusasiat ovat kunnossa. Klassikot, kuten hyvin istuvat farkut, siisti kauluspaita ja laadukas t-paita muodostavat pohjan, jonka ympärille omaa, kestävää työtyyliä on helppo rakentaa.

     

    Johanna Piispa

    Johanna Piispa on helsinkiläinen muotitoimittaja ja stailisti, joka kertoo kuukausittain ajankohtaisista trendeistä ja Kämp Gallerian uutuuksista.

     

     

     

     

     

     

     

    Tilaa Kämp Gallerian BRANDS & TRENDS -uutiskirje

      Nimi (*)

      * Kauppakeskus saa säilyttää tietojani markkinointirekisterissään tarjousten ja uutisten lähetystä varten.

      Tietosuojaseloste

      Florence-pop up Garden Roomissa tammikuussa

      Kämp Gallerian toisen kerroksen Garden Roomissa on 14-29.1. ”Florence”-pop up.

      Florence on moderni etelänmatkan tunnelman loungevaatemerkki, joka pyrkii auttamaan naisia tuntemaan olonsa hyväksi, arvostamaan itseään ja näkemään iloa jokapäiväisessä elämässä pukeutumalla leikkisästi, mukavasti ja tyylikkäästi mahdollisimman kestävällä tavalla.

      Brändi yhdistää perustajan brasilialaisen värien, muotojen, liikkeiden ja käsityöläisten töiden säihkyvä perinnön sekä pohjoismaisen kauniin estetiikan, laadun ja designin.

      Pop up avoinna Garden Roomissa 14.-29.1.2023
      Aukioloajat:

      Ma-pe 11–19
      La 10–18
      Su 12–17

      Lisää merkistä:

      Instagram: @wear__florence

      Verkkosivut: https://www.wearflorence.com/

      Florence

      Tilaa BRANDS & TRENDS -uutiskirje

        Nimi (*)

        * Kauppakeskus saa säilyttää tietojani markkinointirekisterissään tarjousten ja uutisten lähetystä varten.

        Tietosuojaseloste