Tiina Itkonen Anori – Jäätikön hiljaisuus näyttely K1ssä

Tiina Itkosen näyttely Anori – Jäätikön hiljaisuus piirtää kuvan maailman pohjoisimman alkuperäiskansan Luoteis-Grönlannin Inughuittien* elämästä, heidän perheistään, yhteisöistään ja maisemastaan. Maisemasta, joka uhkaa kadota ilmastonmuutoksen seurauksesta.

Arktisen alueen lämpötila nousee yli kaksi kertaa nopeammin kuin muun maailman. Grönlannissa merijää häviää hälyttävää vauhtia. Perinteinen tapa metsästää meren jäällä on Inughuiteille keskeisin keino hankkia ravintoa, mutta se myös määrittelee heidän kulttuurista identiteettiään. On mahdollista, että tämä ikivanha elämäntapa häviää ikuisiksi ajoiksi.

Valokuvataiteilija Tiina Itkonen on kuvannut Grönlannissa vuodesta 1995. Itkonen on kulkenut yli 1 500 kilometriä Grönlannin länsirannikkoa pitkin koiravaljakoilla, kalastusveneillä, purjeveneillä, öljytankkereilla, rahtilaivoilla, helikoptereilla ja pienlentokoneilla, viipynyt pienissä kylissä tutustuen grönlantilaisiin. Itkonen toteaa viettävänsä 5 prosenttia ajastaan kuvaten ja 95 prosenttia ihmisiin tutustuen. Kielitaito ja ihmisten kanssa vietetty aika ovat avanneet kuvaajalle ovia ja rakentaneet molemminpuolista luottamusta.

Itkonen tunnistaa kuitenkin roolinsa yhteisön ulkopuolisena toimijana. Hän on Grönlannissa aina qallunaaq, ulkomaalainen ja ulkopuolinen. Valokuva on aina kuvaajan näkemys ja havainto todellisuudesta. Näyttely pyrkii herättämään keskustelua yhteisön ulkopuolisen valokuvaajan roolista vähemmistöyhteisön kuvaajana ja pohtii samalla kuvaajan mahdollisuuksia kertoa työnsä kautta ilmastonmuutoksen vaikutuksista ihmisten elämään.

Tiina Itkonen kutsui näyttelyyn mukaan grönlantilaisen, nykyään Tanskassa asuvan, taiteilija Julie Hardenbergin (s. 1971). Tutustuminen Hardenbergiin 1990-luvun alussa innoitti osaltaan Itkosen suuntaamaan kohti Grönlantia. Hardenbergin taiteen keskiössä ovat identiteetin ja postkolonialismin kysymykset.

Näyttelyn kesto, aukioloajat ja pääsymaksut

TIINA ITKONEN – Jäätikön Hiljaisuus
17.2.-21.5.2023

  • Näyttelyt avoinna ma–pe klo 11–20, la-su klo 11–18
  • Normaali pääsymaksu 12 €
  • Alennettu pääsymaksu 6 € (opiskelijat, eläkeläiset, siviilipalvelus- ja varusmiehet/-naiset, Suomessa työskentelevät opettajat, Valokuvataiteilijoiden liiton jäsenet ja työttömät sekä vähintään kymmenen hengen ryhmät. Ryhmähinta on voimassa, mikäli koko ryhmä maksetaan yhdellä kertaa.)
  • Alle 18-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy
  • Maksuton sisäänpääsy Museokortilla ja Helsinki-kortilla
  • Lipunmyynti päättyy puoli tuntia ennen näyttelytilojen sulkemisaikaa.

Lue lisää: Suomen Valokuvataiteen museo K1

 

Tilaa BRANDS & TRENDS -uutiskirje

    Nimi (*)

    * Kauppakeskus saa säilyttää tietojani markkinointirekisterissään tarjousten ja uutisten lähetystä varten.

    Tietosuojaseloste

    DUANE MICHALS: Muotokuvaaja -NÄYTTELY K1:SSÄ

    Duane Michals kuvasi Hollywoodin supertähdet mutta vain kerran. Potrettikuvauksen uranuurtajan valokuvat ensi kertaa esillä Suomessa.

    Valokuvataiteen museo K1:n kevään näyttelyissä tutustutaan valokuvaan identiteetin rakentamisen välineenä.  Duane Michals kuvasi urallaan lukemattomia julkisuuden henkilöitä. Tavallisen potrettikuvauksen sijaan Michals lisäsi kuviin omaa tulkintaansa tekstien ja runojen muodossa.  Lisäksi K1:ssä avautuu helsinkiläisen muotibrändi Malimanian näyttely. Perustajat Nadir Mohamud ja Salma Jama haluavat luoda uutta kuvastoa, joka puhuttelee laajemmin eri taustoista tulevia ihmisiä.

    17.2.-21.5.2023

    DUANE MICHALS – Muotokuvaaja
    MALIMANIA – Juuriemme jäljillä
    Valokuvataiteen museo K1, Mikonkatu 1, Helsinki

    Duane Michals – Muotokuvaaja

    K1:ssa avautuva näyttely on ensimmäinen kattava katsaus Duane Michalsin muotokuvataiteeseen. Voguessakin lehtikuvaajana työskennellyt Michals oli jo 1970-luvulta alkaen New Yorkin halutuimpia potrettikuvaajia. Michals on ikuistanut satoja tunnettuja muusikoita, näyttelijöitä ja taiteilijoita, mutta kuvaa saman henkilön vain kerran. Näyttelyn 125 potretin joukosta löytyy mm. Madonnan, Eartha Kittin, Meryl Streepin ja Andy Warholin muotokuvat.

    Michals on uraauurtava valokuvaaja, joka hylkäsi dokumentaarisen valokuvauksen perinteiset toimintatavat 1960-luvulla. Hänet tunnetaan valokuvistaan, jotka kertovat tarinoita kuin sarja elokuvan pysäytyskuvia, sekä tavastaan kirjoittaa valmiisiin valokuvavedoksiin käsin kuvatekstejä, viestejä ja runoja. Hänen taidettaan on luonnehdittu performatiiviseksi, narratiiviseksi ja illusionistiseksi. Michals on “valokuvaajan” sijaan mieluummin tarinankertoja.

    ”Valokuvan traditioon kuuluu ajatus, että kuvan on tultava toimeen omillaan, kertoen tarvittavan informaation ilman tekstiä”, Valokuvataiteen museon kuraattori Orlan Ohtonen kertoo. ”Michalsia kiinnosti kuitenkin se, mitä hän pystyisi kertomaan mielensä liikkeistä kuvan ja tekstin yhdistelmällä. Tämä tekniikka mullisti ihmisten ajatuksia taiteen tarinankerronnasta ja asetti Michalsin kuvasarjojen kanssa eräänlaiseen uranuurtajan rooliin. Michalsin kuvasarjoja yhdistää mysteeri, unenomaisuus, muutokset ja yllätykset.”

    Michals haastaa mielellään itsensä käyttämään jokaisen kuvattavansa kanssa erilaista, yksilöllistä lähestymistapaa. Hän käyttää luonnonvaloa ja kuvaa usein ulkona. Hän käyttää kuvia luodessaan erilaisia tekniikoita, kuten päällekkäisvalotuksia, heijastuksia, epätavallisia kuvakulmia, käsin maalaamista ja kollaaseja. Hänen kuvansa ovat unenomaisia ja outoja ja herättävät usein enemmän kysymyksiä kuin tarjoavat vastauksia. Michals sanookin: “Todella hyvän valokuvan ei koskaan tulisi näyttää sinulle todellisuutta; sen tulisi haastaa se.”

    Malimania: Juuriemme jäljillä

    Muotimaailman totuttua kuvastoa haastamaan lähtenyt Malimania on helsinkiläinen muotibrändi, jota vetävät Nadir Mohamud ja Salma Jama. Suomessa kasvaneet Nadir ja Salma kokivat usein hämmennystä siitä, että mainonnassa, jota he ympäristössään näkivät, ei kuvattu heidän näköisiään ihmisiä. Elokuussa 2020 he toteuttivat oman muotikuvauksensa, jonka kuvat levisivät ympäri maailmaa mm. merkittävien julkaisujen kuten Hypebeast ja Afrikan mantereen eri kulttuureista ammentavan kansainvälisen kulttibrändin Daily Paper kautta.

    K1:ssa avautuva näyttely on Nadirin ja Salman tarina, joka jäljittää heidän juuriaan kulttuurin, muodin ja taiteen keinoin. Malimanian missio on inspiroida ihmisiä tunnistamaan omat juurensa ainutkertaisena vahvuutena sen sijaan, että näkisivät ne heikkoutena, ja korostaa kulttuurien välisen vuorovaikutuksen ja monimuotoisuuden tärkeyttä 2000-luvulla niin muodin kuin laajemminkin kulttuurin saralla.

    Näyttelyn kesto, aukioloajat ja pääsymaksut

    DUANE MICHALS – Muotokuvaaja
    MALIMANIA – Juuriemme jäljillä
    17.2.-21.5.2023

    • Näyttelyt avoinna ma–pe klo 11–20, la-su klo 11–18
    • Normaali pääsymaksu 12 €
    • Alennettu pääsymaksu 6 € (opiskelijat, eläkeläiset, siviilipalvelus- ja varusmiehet/-naiset, Suomessa työskentelevät opettajat, Valokuvataiteilijoiden liiton jäsenet ja työttömät sekä vähintään kymmenen hengen ryhmät. Ryhmähinta on voimassa, mikäli koko ryhmä maksetaan yhdellä kertaa.)
    • Alle 18-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy
    • Maksuton sisäänpääsy Museokortilla ja Helsinki-kortilla
    • Lipunmyynti päättyy puoli tuntia ennen näyttelytilojen sulkemisaikaa.

    Lue lisää: Suomen Valokuvataiteen museo K1

     

    Tilaa BRANDS & TRENDS -uutiskirje

      Nimi (*)

      * Kauppakeskus saa säilyttää tietojani markkinointirekisterissään tarjousten ja uutisten lähetystä varten.

      Tietosuojaseloste

      Florence-pop up Garden Roomissa tammikuussa

      Kämp Gallerian toisen kerroksen Garden Roomissa on 14-29.1. ”Florence”-pop up.

      Florence on moderni etelänmatkan tunnelman loungevaatemerkki, joka pyrkii auttamaan naisia tuntemaan olonsa hyväksi, arvostamaan itseään ja näkemään iloa jokapäiväisessä elämässä pukeutumalla leikkisästi, mukavasti ja tyylikkäästi mahdollisimman kestävällä tavalla.

      Brändi yhdistää perustajan brasilialaisen värien, muotojen, liikkeiden ja käsityöläisten töiden säihkyvä perinnön sekä pohjoismaisen kauniin estetiikan, laadun ja designin.

      Pop up avoinna Garden Roomissa 14.-29.1.2023
      Aukioloajat:

      Ma-pe 11–19
      La 10–18
      Su 12–17

      Lisää merkistä:

      Instagram: @wear__florence

      Verkkosivut: https://www.wearflorence.com/

      Florence

      Tilaa BRANDS & TRENDS -uutiskirje

        Nimi (*)

        * Kauppakeskus saa säilyttää tietojani markkinointirekisterissään tarjousten ja uutisten lähetystä varten.

        Tietosuojaseloste

        Archetype-pop up Kämp Gallerian 1. kerroksessa 31.12. saakka

        ARCHETYPE on vuonna 2020 Helsingissä lanseerattu vastuullinen vaatemerkki, joka valmistaa luonnonkuiduista moderneja, minimalistisia ja sesongista toiseen kestäviä käyttövaatteita. Archetypen syksyn mallisto koostuu vaatekaapin kulmakivistä, joiden materiaaleiksi on valikoitunut laadukkaita kankaita ja neuloksia eurooppalaisilta kutomoilta.

        Archetypen vaatekaapin kulmakivet Kämp Gallerian 1. kerroksessa vuoden loppuun saakka.

        Lisää merkistä:

        Instagram

        Verkkosivut

         

        Tilaa BRANDS & TRENDS -uutiskirje

          Nimi (*)

          * Kauppakeskus saa säilyttää tietojani markkinointirekisterissään tarjousten ja uutisten lähetystä varten.

          Tietosuojaseloste

          EMMI GRANLUNDIN BLOOMING-NÄYTTELY KÄMP GALLERIAN 1. KERROKSESSA 7.7.–14.8.

          Suomalaisen kuvataiteilijan ja holistisen sisustusarkkitehdin Emmi Granlundin yksityisnäyttely BLOOMING on kunnianosoitus kollektiivin sisäiselle muutokselle: antautumista korkeammalle tarkoitukselle näinä haastavina aikoina ja uskoa yleismaailmallisiin lakeihin ja yhtenäisyyden voimaan.

          Emmi Granlundin laulu ”Blooming” nyt saatavilla myös Spotifyistä.

          Näyttely esillä avoinna Kämp Gallerian ensimmäisessä kerroksessa 7.7.–14.8. 

          emmigranlund.com

           

          Emmi Granlund

           

          Tilaa BRANDS & TRENDS -uutiskirje

            Nimi (*)

            * Kauppakeskus saa säilyttää tietojani markkinointirekisterissään tarjousten ja uutisten lähetystä varten.

            Tietosuojaseloste

            RITVA KOVALAINEN JA SANNI SEPPO: POHJOISTUULEN METSÄ -NÄYTTELY K1:SSÄ

            Pohjoistuulen metsä on päätösosa Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon valokuvataiteelliseen tutkimukseen perustuvalle metsätrilogialle, jossa kolmekymmenvuotinen työ metsäaiheiden parissa kiteytyy. Trilogian aiemmat osat ovat suomalaista metsämytologiaa luotaava Puiden kansa (1997) ja metsätalouden varjopuolia kuvaava Metsänhoidollisia toimenpiteitä (2009).

            Pohjoistuulen metsä on kuvaus luonnonmetsistämme elämää ylläpitävänä monimuotoisena tilana. Se kuvaa niitä rikkaita ekosysteemejä, joita pohjoiset havumetsämme parhaimmillaan ovat. Näyttelyssä käsitellään myös metsäluonnon uhanalaistumista ja häviämistä. Näyttelyn kuvat ovat pääosin suojelualueilta itärajan tuntumasta Pohjois-Karjalasta Lappiin. Muualla Suomessa on enää jäljellä vain pieniä erillisiä luonnonmetsäsirpaleita.

            Näyttely kehottaa meitä tunnistamaan eron luonnonmetsän ja talousmetsän välillä – puhumaan metsistä etuliittein, sillä tapamme puhua yleisesti vain “metsistä” estää meitä näkemästä metsäluonnon todellista tilaa.

            Ritva Kovalainen (s.1959) on kemiönsaarelainen valokuvataiteilija, joka on tehnyt useita kirjoja, lyhytelokuvia ja näyttelyitä teemanaan erityisesti ihmisen suhde luontoon.

            Sanni Seppo (s.1960) on helsinkiläinen valokuvataiteilija, joka kertoo töissään yhteisöjen aktiivisuudesta puolustaa oikeuksiaan, ihmisen ja luonnon suhteesta sekä hauraista unelmista elää omansalaista elämää. Hän on kiinnostunut myös valokuvalla vaikuttamisen mahdollisuuksista ja toimii Poliittisen valokuvan festivaalin toisena taiteellisena johtajana.

            Näyttelyn kesto, aukioloajat ja pääsymaksut

            Ritva Kovalainen & Sanni Seppo: Pohjoistuulen metsä 10.6.–2.10.2022

            • Näyttelyt avoinna ma–pe klo 11–20, la-su klo 11–18
            • Normaali pääsymaksu 12 €
            • Alennettu pääsymaksu 6 € (opiskelijat, eläkeläiset, siviilipalvelus- ja varusmiehet/-naiset, Suomessa työskentelevät opettajat, Valokuvataiteilijoiden liiton jäsenet ja työttömät sekä vähintään kymmenen hengen ryhmät. Ryhmähinta on voimassa, mikäli koko ryhmä maksetaan yhdellä kertaa.)
            • Alle 18-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy
            • Maksuton sisäänpääsy Museokortilla ja Helsinki-kortilla
            • Lipunmyynti päättyy puoli tuntia ennen näyttelytilojen sulkemisaikaa.

            Lue lisää: Suomen Valokuvataiteen museo K1

             

            Tilaa BRANDS & TRENDS -uutiskirje

              Nimi (*)

              * Kauppakeskus saa säilyttää tietojani markkinointirekisterissään tarjousten ja uutisten lähetystä varten.

              Tietosuojaseloste

              VEERKRACHT-KOLLEKTIIVIN NÄYTTELY GARDEN ROOMISSA 30.5.–17.6.

              Kämp Gallerian Garden Roomissa nähdään 30.5.–17.6. näyttely, joka esittelee kansainvälisen Veerkracht-kollektiivin ekologisia denim-vaatteita ja taideteoksia.

              Kollektiivin muodostaa 11 muotisuunnittelijaa, tekstiilitaiteilijaa, tutkijaa ja vastuullisuusasiantuntijaa eri puolilta Eurooppaa. Farkkukangas on yksi laajimmin käytössä olevia muodin kankaista, ja perinteisesti tuotettuna kuluttaa valtavat määrät vettä ja haitallisia kemikaaleja. Näyttely esittelee sekä teollisten yritysten kanssa kehitettyjä ratkaisuja vastuullisen denimin tuotantoon että eri taiteilijoiden kokeiluja ja kannanottoja. Näyttelyn on kuratoinut suomalainen Jani Kaila ja denim-kehitystyöstä vastaa hollantilainen Maarten Wentholt, joka konsultoi globaaleja tekstiilialan yrityksiä vastuullisuusasioissa sekä luennoi ja kouluttaa vastuullisuutta Amsterdamin Jeanschoolissa.

              Veerkracht-kollektiivi työskentelee luovassa vuoropuhelussa ja yhteistyössä Euroopan johtavan denim-keskuksen Amsterdamin, Lontoon ja muiden eurooppalaisten kaupunkien välillä. Tiimiin kuuluu suomalaisia ja brittiläisiä muotoilijoita ja taiteilijoita sekä 4 nuorta hollantilaista denim-lahjakkuutta, jotka ovat tehneet läheistä yhteistyötä kuraattorin kanssa perustuen luovaan dialogiin vuoden ajan.

              ”Projektimme on reaktio ilmastonmuutokseen ja muotiteollisuuden ongelmiin, jotka liittyvät myrkyllisiin kemikaaleihin, haitallisiin prosesseihin, ylituotantoon, vastuuttomaan veden ja energian käyttöön sekä siihen, kuinka monet vaatteemme sisältävät kuituja, jotka eivät kuulu luontoon ja eivät ole biohajoavia”, sanoo Jani Kaila, näyttelyn kuraattori.

              ”Olemme kuunnelleet nuoremman sukupolven huolenaiheita ja yhdistäneet voimamme sukupolvien, tieteen- ja taiteenalojen ja maantieteellisten rajojen yli. Yhteistyö on ainoa tie eteenpäin, ja siksi olemme tulossa Helsinkiin. Jakamaan ideoita, verkostoitumaan sekä innovoimaan luovien alojen tekijöiden, tutkijoiden ja akateemikkojen kanssa”, Jani jatkaa.

              Kokeellista käsittelyä vastuullisilla kankailla

              Veerkracht-näyttely esittelee luontopositiivisia denim-kankaita ja -vaatteita, farkkuveistoksia, taideinstallaatioita, koruja ja taideteoksia. Kollektiivi esittelee myös tuloksia kokeellisista Fashion Laboratorioista, jotka perustettiin neljään biodiversiteettiin Saharaan, Venetoon, Amsterdamiin ja Turun saaristoon. Osallistujat ovat käsitelleet denimiä uusiutuvilla luonnonvoimilla ja luonnollisesti maaperän bakteerien ja mikrobien kanssa sekä hajoamisprosesseihin liittyvillä sienillä ja homeilla. Erityisiä tuloksia on saavutettu myös luonnollisilla ruostumisprosesseilla.

              Innovatiivinen kestävä teollinen yhteistyö ympäristöystävällisten ja sertifioitujen luonnollisten mineraalipigmenttien kanssa on tapahtunut Zaitexfashion-laboratorioissa Venetossa, Italiassa. Näyttelyn vastuullisesti kehitetyt denim-kankaat ovat denim-tehtailta Candiani Denim (Italia),Tejidos Royo (Espanja) ja Bossa Denim (Turkki).

              Veerkracht Kollektiivi: Enzo Faber, Mickey Gibbons, Jani Kaila, Luna van Kessel, Katja Kiviranta, Judith Lyons, Harri Niskanen, Florian Regtien, Josien Verwoerd ja Maarten Wentholt.

              Instagram: @veerkracht.dialogue

               

              Tilaa BRANDS & TRENDS -uutiskirje

                Nimi (*)

                * Kauppakeskus saa säilyttää tietojani markkinointirekisterissään tarjousten ja uutisten lähetystä varten.

                Tietosuojaseloste

                FILIPPA K PALASI KÄMP GALLERIAAN

                Filippa K palasi Kämp Galleriaan uudella lippulaivamyymälällä ja konseptilla –liike on ensimmäinen maailmassa, joka on toteutettu brändin uudella identiteetillä.

                Filippa K avasi lippulaivamyymälänsä Helsingissä päivitetyllä myymäläkonseptilla, joka ilmentää muotitalon ainutlaatuista skandinaavista identiteettiä. Sisustus tasapainoilee raa’an ja hienostuneen välillä ottamalla vahvoja viitteitä luonnosta. Konsepti on syntynyt yhteistyössä Filippa K:n luovan johtajan, Liisa Kesslerin ja hänen tiiminsä sekä ruotsalaisen arkkitehtitrion Profanin kanssa, jonka muodostavat Disa Braunerhielm, Maximilian Olsson ja Anton Bogårdh.

                Kunnianosoituksena Kesslerin suomalaisille juurille Helsinki on ensimmäinen paikka, jossa Filippa K:n uusi identiteetti ja päivitetty logo esitellään. Kämp Gallerian liikkeen avaaminen oli ensimmäinen askel ruotsalaisen brändin kansainvälisessä laajentumisstrategiassa, jonka myötä se laajenee uusille markkinoille Pohjois-Euroopan ulkopuolelle.

                Uusi lippulaivaliike ulottuu Kämp Gallerian kahteen kerrokseen Mikonkadun puolella. Paikka on ollut aikoinaan kuuluisan Strindbergin taidesalonki.

                Elävä galleria kauppatilan lisäksi

                Pohjoismaisen taivaan inspiroimat katot jäljittelevät luonnollista auringonvaloa LED-valaisinkonseptilla täyttäen huoneet 1970-luvun lämmöllä. Tilaa maadoittaa kauttaaltaan eloisa punaoranssi lattia, joka on osoitus Filippa K:n rohkeasta, lämpimästä minimalistisesta tyylistä. Sekä kaupan sisustuksessa että kalusteissa on hyödynnetty kansainvälisiä muotoilijoita ja taiteilijoita.

                Filippa K:n myymälä toimii jatkuvasti elävänä galleriana ja kauppatilana. Laajan naisten ja miestenvaate- ja asustevalikoiman lisäksi, se esittelee brändin arvojen mukaisesti kuratoituja taideteoksia sekä valikoiman vintage-huonekaluja.

                 

                Tilaa BRANDS & TRENDS -uutiskirje

                  Nimi (*)

                  * Kauppakeskus saa säilyttää tietojani markkinointirekisterissään tarjousten ja uutisten lähetystä varten.

                  Tietosuojaseloste

                   

                  GOODS & SERVICES -POP UP GARDEN ROOMISSA 19.–29.4.

                  Goods & Services on Kasia Zofia Gorniakin ja Laivin interaktiivinen pop up -myymälä, joka sijaitsee Kämp Gallerian toisen kerroksen Garden Roomissa 19.–29.4.

                  Vierailijat voivat “koota” omat t-paitansa valitsemalla haluamansa takaosan, etuosan ja hihat painetun kankaan osioista. T-paidat ommellaan paikan päällä ja ovat noudettavissa tai toimitettavissa pop upin viimeisenä päivänä.

                  Tervetuloa Goods & Services -avajaistilaisuuteen torstaina 21.4. klo 17–20!

                  Instagram:

                  @laivi.official
                  @zofiakasia
                  @goodsandservices___

                  Garden Room pop up Goods & Services

                   

                  ZANELE MUHOLIN NÄYTTELY ZAZISE AVAUTUU K1:SSÄ 4. HELMIKUUTA!

                  Zanele Muholi on eteläafrikkalainen LGBTQIA+ aktivisti ja yksi aikamme merkittävimpiä nykyvalokuvaajia, joka on dokumentoinut mustien LGBTQIA+ -ihmisten elämää Etelä-Afrikassa ja muualla maailmassa 2000-luvulla. ZAZISE tarkoittaakin isiZulun kielellä ”tehdä itsensä tunnetuksi” tai ”hankkia tietoa”. LGBTQIA+ -termillä viitataan lesboihin, homoihin, biseksuaaleihin, queer-ihmisiin sekä trans- ja intersukupuolisiin.

                  ZAZISE-näyttelyssä on teoksia yli kahden vuosikymmenen ajalta ja se tarjoaa myös katsauksen Muholin omakuviin eri aikakausilta. Näyttelyn teosten teemat käsittelevät viharikoksia, rasismia, eksotismia ja seksuaalipolitiikkaa.

                  Näyttelyn kesto ja aukioloajat:
                  Zanele Muholi: ZAZISE 4.2.–29.5.2022
                  Näyttely avoinna ma–pe klo 11–20, la-su klo 11-18.

                  >> Lue lisää ZAZISE-näyttelystä
                  >> Lue Suomen Valokuvataiteen Museo K1:n ohjeistus turvallisesta museovierailusta