KAPTEENSKA – VANKKUMATON ARVOPOHJA LÄPI VUOSIKYMMENTEN

Kun Kapteenska siirtyi nykyisille omistajilleen 1980-luvulla, oli vallalla asenne, jonka mukaan vain uusi oli hienoa ja kaikki vanha jouti romukoppaan. Kapteenskan omistajat olivat asiasta kuitenkin eri mieltä ja halusivat selvittää, onko maailmassa jäljellä enää mitään aitoa ja alkuperäistä – sellaista, jolla on pitkä historia ja laadussa näkyy taito.

Kapteenska on toiminut Kämp Gallerissa sen perustamisesta lähtien, mikä myös todistaa yrityksen vahvaa arvopohjaa. Kestävyys ja perinteikkyys sekä rehellisten ja konstailemattomien asioiden puolella seisova Kapteenska pitää suuressa arvossa valmistajia, jotka tekevät vaatteet ja asusteet tinkimättömällä ammattitaidolla. Esimerkiksi tällaisista valmistajista mainittakoon ranskalaiset Saint James per.1889 ja Aigle per.1853 sekä totta kai Barbour per.1894! Kapteenska onkin tuonut 1980-luvulla Barbourin ainutlaatuiset öljytakit Suomeen ja takit ovat pysyneet suomalaisten suosiossa kautta vuosien.

Kapteenskan takana on ajatus siitä, että yrityksen halutaan edustavan ennemminkin elämäntapaa kuin pelkkää myymälää. Vaatteet sopivatkin aktiivisille, luonnonläheisille ja kansainvälisille ihmisille, jotka arvostavat yrityksen tavoin tyylikkyyttä ja laatua sekä rohkeaa innovatiivisuutta, perinteikkyyttä unohtamatta.

Villin luonnon keskeltä urbaanin kaupunkiympäristön sykkeeseen

Kapteenskassa myytävät tuotteet on testattu ääriolosuhteissa. Vaatteiden ja asusteiden kestävyyttä ja mukavuutta on koeteltu niin valtamerillä, pelloilla, nummilla, kilparadoilla ja savanneilla, kuin sateessa, tuulessa ja helteessäkin.

Villin luonnon keskeltä vaatteet ovat matkustaneet pitkän matkan urbaanin kaupunkiympäristön sykkeeseen. Vaatteiden linjakkaat leikkaukset, kevyet ja hengittävät materiaalit sekä houkuttelevat värit ovat muokanneet merimiesten, tutkimusmatkailijoiden ja maanviljelijöiden luottovarusteista osan tämän päivän katupukeutumista. On myös hyvä muistaa, että Kapteenskan edustamien merkkien kohdalla trendikkyys ei missään nimessä tarkoita jokaisen muodin oikun perässä juoksemista; sillä eihän todellinen tyyli näy persoonallisissa vaatteissa, vaan persoonassa vaatteen sisällä.

Persoona vaatteen sisällä otetaan huomioon myös liikkeessä. Palveluhenkisyys huokuu työntekijöistä ja henkilökunnalta löytyy aitoa kiinnostusta asiakkaan toiveita kohtaan.

Asianmukainen huolto moninkertaistaa käyttöiän

Kuten itse tuotteen laatu, myös sen ylläpitäminen ja korjaaminen kuuluu Kapteenskan arvoihin ja palveluihin. Kun sijoittaa kauniiseen, kestävään ja laadukkaaseen vaatteeseen, tulee siitä myös pitää huolta. Ja Kapteenskan myymälöissä se onnistuu.

”Sitä tulee aina erityisen iloiseksi, kun asiakas tulee huoltamaan kauan sitten ostamansa Barbourin”, henkilökunta kommentoi Kapteenskan Kämp Gallerian myymälässä.

Yrityksen omistajien mukaan liikkeessä käydäänkin huoltamassa öljytakkeja, jotka on ostettu jopa 1980-luvulla ja ovat edelleen kovassa käytössä. Tämä olkoon taas yksi esimerkki siitä, että tuotteet todella kestävät aikaa, varsinkin kun niistä pitää hyvää huolta.

Helsingissä stadin sykkeessä vuosikymmenestä toiseen

Kapteenska on viihtynyt Kämp Gallerian tiloissa jo yli kahdenkymmen vuoden ajan. Yrityksen aivan ensimmäinen liiketila sijaitsi Kämp Gallerian toisessa kerroksessa. Nykyään liiketila sijaitsee Kämp Gallerian ensimmäisessä kerroksessa Aseman Kelloa vastapäätä. Kapteenskalla on runsas tarjonta laadukkaita ja ajattomia tuotteita, joten kannattaa vierailla kauempaakin.

Kämp Gallerian liiketilan lisäksi Kapteenskalla on toinenkin liike Helsingissä, minkä lisäksi myymälöitä löytyy myös Tampereelta, Turusta, Pihtiputaalta sekä kesämyymälät Hangon, Nauvon ja Naantalin satamista sekä Palsan Myllymuseon yhteydessä Vesijaolla. Tuotteita myydään myös nettikaupassa.

MIKÄ?

  • Kapteenska, vaateliike
  • Arvoina kestävyys, ekologisuus, laatu sekä perheyrittäminen
  • Barbour-öljytakkien huolto onnistuu myymälöissä ja palvelua on suositeltava käyttää
  • Liiketila Kämp Gallerian tiloissa, osoitteessa Pohjoisesplanadi 33, Helsinki
    https://www.kapteenska.fi

 

Tilaa BRANDS & TRENDS -uutiskirje

    Nimi (*)

    * Kauppakeskus saa säilyttää tietojani markkinointirekisterissään tarjousten ja uutisten lähetystä varten.

    Tietosuojaseloste